Valo2

AJANKOHTAISTA

Uutisia kestävästä kehityksestä

Lem-Kemille uusi toimitusjohtaja

Kirjoittanut Jouni Lautiainen | 15.10.2020 13:18

Hiilineutraaliutta tavoitteleva perheyritys valitsi ensimmäisen ulkopuolisen toimitusjohtajan. Mikko Kolehmainen (vas.) aloittaa Lem-Kemin toimitusjohtajana 15.10.2020. Henrik Lemmetty (oik.) siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi ja ostopalveluista vastaavaksi johtajaksi.

 

Suomen suurin aurinkoenergian kokonaistoimittaja vaihtaa toimitusjohtajaa

 

Kestävän kehityksen energiaratkaisuja ja kiinteistönhoidon tuotteita tarjoavan Lem-Kemin toimitusjohtaja vaihtuu. Lahtelaista perheyhtiötä lähtee luotsaamaan ensimmäistä kertaa suvun ulkopuolelta tuleva johtaja, KTM Mikko Kolehmainen, 45. Nykyinen toimitusjohtaja Henrik Lemmetty siirtyy kehittämään yritystä hallituksen puheenjohtajana ja ostopalveluista vastaavana johtajana.

 

Viimeiset kymmenen vuotta yritys on panostanut vahvasti projektiliiketoimintaan ja on nyt Suomen suurin aurinkoenergiaratkaisujen kokonaistoimittaja, omalla maahantuonnilla, suunnittelulla ja asennuksella. Alkusyksystä Lem-Kem toimitti aurinkovoimalan esimerkiksi Suomen Kansallisoopperan katolle. Energiaa säästävän valaistuksen toimittajana Lem-Kem lukeutuu myös Suomen suurimpiin ja viimeisimpänä aluevaltauksena uudistushaluisella yrityksellä on maalämpöliiketoiminta.

 

Kolehmainen on työskennellyt vuoden ajan Lem-Kemissä liiketoiminnan kehittämistehtävissä, jonka aikana Lem-Kemin hallitus alkoi kiinnostua hänestä mahdollisena toimitusjohtajana. Suuret muutokset eivät 35 vuotiaassa yrityksessä ole täysin ennenkuulumattomia. Lem-Kem aloitti toimintansa lamppujen ja hygienia- ja kiinteistönhoidon tuotteiden toimittajana ja on vuosien varrella laajentanut toimialaansa kestävän kehityksen energiaratkaisuihin ja energiansäästövalaistukseen. ”Lem-Kemissä yhdistyy kyky uudistua vahvaan henkilöstön osaamiseen ja kokemukseen vastuullisista tuotteista ja ratkaisuista. Nyt tavoitteenamme on kokonaisuudessaan hiilineutraali kiinteistö. Tähän kulminoituu koko historiamme ja tulevaisuutemme”, tuore toimitusjohtaja Mikko Kolehmainen avaa yrityksen päämääriä. ”Vaikka aurinkoenergiakin on todella kovassa vedossa tällä hetkellä, emme hae pikavoittoja vaan kestävää kasvua ja vahvaa alueellista asiantuntijuutta.”

 

Uudella toimitusjohtajalla on 20 vuoden kokemus johtotehtävistä, muun muassa logistiikan, informaatioteknologian ja kiinteistöliiketoiminnan aloilta. Kolehmainen on toiminut myös projekti- ja palveluliiketoiminnan johtotehtävissä CGI Suomessa.

  

Perustajasuvulla on täysi luottamus uuteen toimitusjohtajaan. ”Olemme vuoden ajan saaneet seurata miten Mikko tarttuu kehitettäviin asioihin ja vie ideoita eteenpäin. Meillä on saatettu kääntää kurssia hyvinkin nopeasti, jos maailma ja asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet.  Nyt älyvalaistus, maalämpö, aurinkoenergia ja vastuullisuus tuotteissa ovat kaiken keskiössä. Mikolla on oikea osaaminen näiden eteenpäin viemiseen ja ihmislähtöinen arvomaailma”, hallitus- ja ostotehtäviin siirtyvä toimitusjohtaja Henrik Lemmetty kertoo.

 

Lisätiedot:

Mikko Kolehmainen, Toimitusjohtaja +358 50 394 7230, mikko.kolehmainen@lemkem.fi

Henrik Lemmetty, Hallituksen pj. +358 40 071 1339, henrik.lemmetty@lemkem.fi

Jouni Lautiainen, Viestintä & Markkinointi +358 40 840 4645, jouni.lautiainen@lemkem.fi

Kirjoittanut Jouni Lautiainen